Nimityksiä – Luvian Sahan puunhankinta vahvistunut kahdella toimihenkilöllä

02.09.2021

Hankintaesimiehenä 02.08.2021 on yhtiössä aloittanut Jouni Reko.
Jounin vastuulla on Luvian Sahan kaakkoinen hankinta-alue ja hän siirtyi hoitamaan tehtävää alkusyksystä eläköityneen Matti Riitamaan tilalle.
Jounilla on vuosien kokemus puunhankinnasta ja myös tuleva hankinta-alue on aiemmilta vuosilta hänelle entuudestaan hyvin tuttua aluetta. Koulutukseltaan Jouni on metsätalousteknikko.

Logistiikka-asiantuntijana 02.08.2021 on yhtiössä aloittanut Heli Numminen. Helin toimenkuva muodostuu metsäosaston logistiikasta sekä yhtiön turvallisuusasioista.
Heli valmistuu logistiikkainsinööriksi loppuvuoden 2021 aikana. Heli on yhtiön työntekijöille entuudestaan tuttu, työskenneltyään harjoittelijana yhtiön lähetystoiminnoissa ammattikorkeakouluopiskelujensa ohella.

Jouni Reko ja Heli Numminen

On ollut hienoa saada Jouni ja Heli mukaan yhtiömme toimintaan, yhtiömme toiminnan tasaisesti ja vakaasti kasvaessa. Olemme saaneet osaksi puunhankintaorganisaatiotamme samalla kertaa lisää sekä erittäin vahvaa metsällistä kokemusta, kuin myös uutta ja ennakkoluulotonta näkemystä logistiikan puolelta”, toteaa Luvian Sahan metsäjohtaja Juho Honkela.